Päiviä... Eilen ei tullut kirjoitettua ollenkaan. Oltiin kahteen asti perhekerhossa, ja sitten pitikin jo alkaa ruoanlaittoon, ja en pystynyt kirjottamaan. Illalla sitte olinkin niin väsynyt, etten jaksanut enää keskittyä kirjottamiseen. Seli seli...

No, kyllä mä olen ollu väsynyt. Isompi tyttö valvottanut kaksi yötä. Se nukkuu normaalisti kuin tukki, joten sillon ti-ke välisenä yönä tiesin, että on tulossa sairaaksi, kun pyöri ja hääri koko yön, ja itkuakin väänsi. Ei sille pahemmin kuumetta kuitenkaan noussu, 37, 2 tainnut olla enimmillään. Ja vähän nenä vuotaa. Eilisillan se oli kuitenki aivan surkeana... Ihan niinku ois ollu vähintään 39 kuumeessa. Mahaakin valitti, kippurassa käveli ja itki. Mikähän sen mahassa on, se useasti iltaisella valittaa mahaa. Ja kummallista. Sillä tuli eilen päivällä toinen poski hehkuvan punaiseksi, ja kuumaksi. Toisessa ei mitään. Aamulla se poski helotti vielä vähän, mutta sitten se meni ohi. Viime yö meni paremmin, eikä aamulla kuumetta. Nenänalus punaisena vaan. Joten vein sen päiväkerhoon, kun muuten virkkuna ja touhukkaana. Soitin kyllä ensin sinne, ja kysyin, että voiko viedä. Kuulemma voi.

Eli nyt olisi pieni rauhallinen hetki ihan yksinään, kun toinen lapsi kerhossa, ja toinen päiväunilla (tosin se hyppyyttää minua kamarissa vähän väliä...) ja mies tulee kahden jälken töistä.

Shiatsussa siis kävin ti-iltana. Oli taas mukava käynti. Aina vaan yhtä ihmeellistä, että miten voi kaksi tuntia mennä niin äkkiä. ja sitte on aivan tokkurainen olo, kun nousee lattialta ylös. Ajatus ei juokse mihinkään suuntaan, ja kylmäkin on. Mutta nilkka oli kyllä eilen parempana, joten ehkä siitä shiatsusta sitten on jotain apua.

Yritän tässä motivoida itseäni alkamaan laihduttamaan. Tosissaan. Eräät henkilöt tietävät, kuin monesti olen hokenut näitä samoja juttuja... Kuinka monesti olen päättäväisenä aloittanut, ja jonkun verran jaksanutkin. Mutta sitten syystä tai toisesta repsahdan pois ruodusta. Pitäisi saada nyt itteä niskasta kiinni. Kesä on lähellä... Olisi ihanaa, kun kehtaisi pitää semmosia vaatteita, joista tykkää. Jos tänään hakisi pitsan, ja se olisi viimeinen lipsahdus ennen kunnon rutistusta. Vituttaa vaan itteni. Hyvä syy hakea pitsaa, kun uskottelee itselleen, että tämä on viimeinen pitsa ennen laihduttamista. Seuraava sitten, kun on viisi kiloa tippunut.

Kerran, kun laihdutin jotain 14 kiloa, tuo 5 kilon kannustin toimi. Ja välissä en syönyt pitsan palastakaan. Miten sitä silloin olikin itsekuria...

Mutta ei kait tässä ihmeempiä. Lähettäkää  mulle ajatusten voimalla itsekuria ja päättäväisyyttä!!!!

Nipsu