No niin, jospa nyt alkaisin kirjoittelemaan ihan oikeasti. Jotenkin vaan tuntuu tyhmältä... Että miksi tässä nyt kirjoitellaan jotain blogia... Mitä järkeä tässä on. Siis ketä (outoa ihmistä) kiinnostaa mun tekemiset. Eikö olisi ihan sama, jos kotosalla vaan raapustaisin perinteisesti päiväkirjaa. Miksi tätä pitää tehdä julkisesti.

Mutta toisaalta, ehkäpä tutut käyvät lukemassa, ja saan anteeksi sen, etten jaksa ja ehdi kirjoitella sähköpostia. Vaikka tänne varmaan tulee kirjoitettua aika neutraalisti. Ei ollenkaan samanlaista tekstiä, mitä joillekin ihmisille suoraan kirjoitan. Mutta jospa tänne kokoaisi jokapäiväisiä asioita, ja sitten henkilökohtaisemmat tekstit jäisi sähköpostin varaan. Tai no, mistäpä sitä tietää, minkälainen salaisuuksien aarreaitta tästä kehkeytyy, kun vauhtiin pääsen ;) ! Mulla on semmonen vika, että kun alan kirjoittamaan, en osaa lopettaa. Kaikki pitää kertoa pilkuntarkasti, en kertakaikkiaan osaa kertoa asioita silleen nopeasti, tyhjentävästi, siten että jutun jaksaa lukea/saisi kirjoitettua yhdeltä istumalta. Siksi mun on monesti vaikea aloittaa esim. juuri sähköpostin kirjoittamista. Kun tiedän, että siihen menee koko ilta, kun alan kirjoittamaan. Monesti päätän, että nyt kirjoitan lyhyesti ja ytimekkäästi, en jaarittele älyttömiä tekstejä. Mutta harvoin se onnistuu. Saapa nähdä, miten jaksan tämän blogin kanssa...

Ja toisekseen. Kun mun jakeluun menee, että ei mua varmaan kukaan täältä tunnista, niin osaan kirjoittaa luontevammin. Itestä vaan tuntuu, että kun nyt jotain kerron, niin huomenna jokainen vastaantulija kattoo ja virnuilee, että vais niin, sinäkö semmosta puuta heinää kirjoittelet... Joo, en ole yhtään vainoharhainen...

No, pientä alustusta. Jokainen tuttuni varmasti tietää taustani, mutta kerrottakoon _lyhyesti_. Olen syntynyt 70-luvun loppupuolella. Naispuolinen henkilö olen. Kaksi lasta, tyttöjä, syntyneet -02 ja -04. Mies löytyy. Keittiöalalla olen työskennellyt, sen vahän mitä olen kerinnyt. Mutta ala on toivon mukaan vaihtumassa.... Siitä lisää, kunhan ehdin. No, elukat on tärkeitä, vaikka välillä tuntuu, että pääsisi helpommalla ilman niitä. Mutta niin  tärkeitä ne ovat, ettei niistä halua luopua. Löytyy siis kissa, kaksi kilpikonnaa, lisko ja 8 hämähäkkiä. Jonku mielestä ei paljon, mutta itestä tuntuu välillä, että tuossa on 12 liikaa.

Blogin nimestä. Mietein, että mikä olisi osuva ja ytimekäs nimi. Kehittelin mielessäni jotain typerää, kunnes yhtäkkiä välähti mieleeni hupimielessä mulle kerran annettu synttärilahja. Täytin muistaakseni 17 tai sinne päin. Kaksi kaveria toivat semmosen pienen muumi-kirjan, jonka nimi oli Nipsu on hukassa. Naureskeltiin, että mä oon välillä vähän hukassa. Ja edelleen olen... Muut yhtymäkohdat jääkööt tässä kertomatta.

Mutta nyt tulee pakosta lyhyt kirjoitus. Pienempi tenava on flunssassa, muuten parempaan päin, mutta yskii kovasti, varsinkin nyt sängyssä. Taisi viimein nukahtaa (ainakin hetkeksi), joten pitäisi rientää suihkuun. Joo, yskii niin että melkein oksentaa. Moneen otteeseen saanu käydä sitä kattomassa... Pakko lopettaa, ei pysty keskittymään. (Tässä toinen syy, miksi monesti ei saa aikaiseksi kirjoittaa kenellekään. Tietää, ettei kirjoittamisesta tule kuitenkaan mitään)

Tsau.